Esihenkilön taloustaidot – työkaluja talouden ymmärtämiseen ja talousosaamisen kehittämiseen

Webinaarin ajankohta:
ke, 12. touko, 2027 klo 9.00 – 15.30 –
to, 13. touko, 2027 klo 9.00 – 15.30

Koulutus on tarkoitettu yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin esihenkilöille ja tiimipäälliköille, sekä johtajille jotka tekevät talousvaikutteisia päätöksiä. Koulutus antaa kattavan kokonaiskuvan siitä, miten erilaiset suunnitelmat ja toimet vaikuttavat talouteen ja tunnuslukuihin – sekä aivan erityisesti: millä edellytyksillä rahat riittävät myös jatkossa?

Organisaatioiden madaltuessa ja itseohjautuvuuden lisääntyessä esihenkilöiden ja tiimipäälliköiden taloustaitojen tarve kasvaa. Vastuullista toimintaa ei ole se, että vain ylimmällä johdolla on yksinoikeus analysoida ja tulkita numeroita. Vastuullisuustalkoisiin tarvitaan koko työyhteisöä.

Meillä on taipumus ajatella ja tehdä asioita, joita tunnemme ja välttää asioita, jotka ovat vieraita. Ongelmia syntyy, jos tutut asiat osoittautuvat vahingollisiksi tai kun vieraisiin asioihin – esimerkiksi taloustietoihin – kätkeytyvät mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.

Kun näemme taloudesta olennaisimman, kaikki ymmärtävät paremmin toisiaan. Koulutuksesta saat kattavat tiedot talouden eri osa-alueista, opit talouden tärkeimmät käsitteet ja osaat budjetoida, sekä seurata toimintaa ja investointeja aiempaa tarkemmin ja helpommin. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä aiempaa taloushallinnon osaamista.

Kouluttaja

Riku Lehtinen
LJK, pääanalyytikko, Strategic Accounting Finland Oy, Liike-elämän ja johdon konsultit LJK ry:n jäsen

Koulutuksen hinta: 1.490,00 € yhdeltä osallistujalta, lisäosallistujat -50 %
Alennus lasketaan automaattisesti, kun ilmoitat useamman henkilön kerralla.